Diagnose: Infekt der oberen Luftwege

Kyllä on ollu taas vaihteeksi jännittävä aamupäivä, kiitos saksan mielenkiintoiselle lääkärijärjestelmälle. Tunsin itseni pitkästä aikaa täysin turistiksi ja olin niin turhautunu, että jouduin jopa antamaan periksi rosinenbrötchen (rusinasämpylä) lakosta ja marssin lempparileipomooni koko episodin jälkeen.

Heräsin aamulla nenäliinameren keskeltä ilman ääntä. Kahden teekupillisen jälkeen kello oli puoli yhdeksän, soitin päiväkotiin että oon kipeenä enkä ainakaan tänää tuu töihin. Sitten lähdin tallustamaan kohti mulle suositeltua lääkärisetää, paikalle päästyäni kysyin vapaata aikaa ja mulle sanottiin että valitettavasti lääkäri ei ota vastaan enää uusia potilaita, kun on niin täyttä. Okei, no pyysin sitten vastaanoton tätiä suosittelemaan mulle jotain toista lääkäriä. Siinä sitten sain yhden tohtorin nimen ja osoitteen toiselta puolelta kaupunkia ja lähdin strassenbahn seikkailulle. Junassa tajusin, että mun pankkikortti on toisen laukun taskussa, eikä mulla ollut edes kolikoita lippuautomaattiin joten matkustin pummilla. Sitten tajusin, ettei mulla suuremmin oo käteistäkään, että millähän miä sen lääkärin meinaan maksaa... Siinä sitten kuitenkin harhailin osoitteen perässä ja kyselin vastaantulijoilta, kukaan ei ollu kuullu moisesta tohtorista eikä sen vastaaotosta kyllä näkyny jälkeäkään. Jes! Seuraavaksi yritin soittaa meiän "pomolle" ja kysyä neuvoa, mutta tietysti mulla oli väärä puhelinnumero. Rosakaan ei vastannu puhelimeen, ja tietysti tutori on juuri tän viikon lomalla. Päätin sitten lähteä kotiin, etsimään netistä jonkun päivystävän lääkärin. Löysin lopulta yhden yleislääkärin ja paikalle saavuttuani huomasin, että olin tuossa tien toisella puolella aamulla. Kiva kun ei sieltä voineet tätä paikkaa heti suositella!!

Ulko-oveakaan ei tarvinnut avata, sillä paikalla oli muutama muukin potilas ja pelkälle vastaanotolle jonotus kesti vartin. Sillä aikaa ehdin tuumailla, että mitähän tässä ny pitäis sanoa. Jotenkin ihmeen kautta sain itseni ymmärretyksi ja mulle vaan hymyiltiin ja toivoteltiin kärsivällisyyttä, sillä tässä kuulemma kestää. Seuraavaksi ongelmaksi osoittautui se että lääkäri kutsui potilaat jonkun ihmeellisen radion välityksellä odotustilasta huoneeseensa, enkä tajunnut siitä kutsuhuudosta sanaakaan. Keksin onneksi kätevän taktiikan ja etsin miehen jonka muistin jonottaneeni edelläni ja ajattelin että mun vuoro on sitten hänen jälkeensä. Aikaa odotushuoneessa vierähti kuin keltsulla konsanaan 2 tuntia 15 minuuttia. Lääkärin puheilla olin varmaan vajaat 5 minuuttia, sain viikon sairaslomaa ja kehotuksen hakea apteekista kurkkukarkkeja.... Kotiin kävellessäni mietin, että aika kova tuntipalkka tollasella tohtoritädillä varmaan, kun tunnissa ehtii ottamaan 12 potilasta ja jokaista laskuttaa vähintään viidelläkymmennellä eurolla!

Sairaslomalapun saantiin tänään meni siis aikaa vaivaiset 5tuntia, enkä loppuen lopuksi edes tajunnu että mikä mulla nyt sitte on. Tällä hetkellä kieltämättä kadehdin noita tyttöjä joilla on joko paikalliset poikaystävät tai ihanan auttavaiset tutorit, ettei tarttee siellä yksin nuokkua kuumeisena mitään tajuamattomani turistina. Opin taas hiukan enemmän arvostamaan Suomea ja Hokkasen Mikaa siinä R-kioskin kulmalla.

Tulkaa kiitos hakemaan mut kotiin täältä, sairastan enemmin omassa sängyssä, kun täällä pyrogratia helvetissä, missä jokaikinen pikkuasia tehdään aina mahdollisimman hankalaksi. 

 kiitos, anteeksi ja heippa!