Oon taas vietelly laatuaikaa VAKAVA -materiaalin ja ajatuskarttojen kanssa. Ei oo enää yhden käden sormilla laskettavissa ne kerrat kun oon puoleks tunniks nukahtanu se vihkonen kädessä. Sen lisäksi mulla on menossa suklaalakko, ja pakottaakseni itseni aikaansaavaksi on tietokonekin lomalla ainakin pari päivää viikosta. Ja kamerassa on viime viikolta tasan kaksi kuvaa mun suomalaisesta sunnuntai aamusta kera aidon hesarin!
 |
| hesari ja ässämixit :) |
No tosta keskitysleirimeiningistä huolimatta tänne kuuluu oikeesti hyvää. Oon jotenkin alkanu jo haikeeksi sen takia, että tätä lomailuvuotta ei kestä enää pitkään. Päiväkodissa saan kuulla päivittäin pyyntöjä, että voisinko jäädä ja vähän kurjaa kun lähdet. Täällä oon jotenkin oppinut nauttimaan pienistä hetkistä. Tällä viikolla muunmuassa pienten lasten riemunkiljahduksista kesken jalkapallopelin, siitäkun kolme vuotias kiipeä mun syliin kesken sadun luvun, ja kun eskarilainen on muistaa viime kerralla opetellun englannin sanan vielä seuraavallakin viikolla. Kuitenkin se ketä tuun eniten kaipamaan on Susanne, ilman sitä, olisin varmaan ollut jo viis kuukautta kotona. Oon jo pari kertaa joutunu taktisesti vaihtamaan puheenaihetta ja pidättelemään kyyneleitä, kun se on alkanut synkisteleen mun lähtöä. No onneksi siihen on vielä tarpeeksi aikaa ja eihän Nordhausen maailman kartalta mihinkään katoa!
Mulla on vielä ruispaloja pakastimessa, niissä on tähän hätään riittävästi suomalaisuutta. Karjalanpiirakoita ja munavoita voisin laittaa tilaukseen Suomen visiittiä varten!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti