Olisin halunnut etsiän Sonnenalleen käsiini eilistä leffailtaa varten, mutta tuttuun tapaan ne vartin päikkärit vähän venähti ja heräsin kymmentä vaille kuusi ja tajusin, että kirjaston sulkeutumiseen on 10 minuuttia. Sinkosin siis lähes pää kolmantena jalkana kirjastoon ja kahdessa minuutissa nappasin kolme ekaksi käteentullutta elokuvaa ja vasta kotiin talsiessani luin takakannen tekstit. No se Aurinkokatu jäänee siis ens kertaan.
Eilen katsottiin porukalla Til Schweigerin joku hömppä rakkaustarina nimeltään Barfuss (paljain jaloin) ja tänään sitten Nanan kanssa spontaanisti Natsien vastaisesta propagandan levittämisestä kertova Sophie Scholl. Radek ja Kate torjuivat jälkimmäisen eilen sanomalla, että se on liian surullinen, ja sitä se tosiaan oli. Koskettavuudesta jotain kertoo se, ettei elokuvan loputtua ainakaan viiteen minuuttiin saatu Nanan kanssa sanaakaan suusta. Lopulta Nana rikkoi hiljaisuuden: "vääryyttä!", se totesi silmät kyynelissä. Sitäpä tosiaan. Itse mietin tota tositarinaa vielä pari tuntia myöhemmin ja pudotin muutaman kyyneleen levyn kannelle. Oltiin yhtä mieltä siitä, että tuon kaltaisia ihmisiä maailma tarvitsee ja turhaan ei ole näille Schollin sisaruksille jälkeenpäin kunniaa osoitettu!
No se tuosta elokuvapaasauksesta. Jännää muuten, että tänne blogiin löydetään kaikenlaisilla Saksalaisiin suosituksiin liittyvillä hakusanoilla, muun muassa ravintola, shoppailu ja pari kertaa jopa elokuva-aiheilla. Joten olkoon toi Sophie Scholl mun saksalaisena elokuvasuosituksena, onhan siinä nimittäin myös pala historiaa mukana! :)
Hyvää lauantai-iltaa (tai kohta kai jo yötä) Suomeen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti