Hyvää vappua!

En ole puhaltanut yhtään ilmapalloa tai juonut lasillistakaan simaa. Munkkeja olisin tietysti voinut ostaa lähileipomosta, mutta sen sijaan ton 30 asteen helteen takia pitäydyin jätskissä.

Ilta näytti jo normaalilta perustylsältä kotilagailulta, kunnes eräs kaveri kysäisi spontaanisti jos tahtoisin lähteä pyöräileen tai jätskille tai tehdä jotain. Lenkistä tuli suunniteltua pidempi sillä kaikki vakiojäätelöpaikat olivat jo kaheksalta kiinni, mutta vihdoin löydettiin yksi supermarket ja päästiin asiaan! Käveltiin pitkin kaupunkia ja nappailtiin valokuvia. Puhuttiin kaikesta.. ampiaispesistä kaukosuhteisiin ja vapun vietosta politiikkaan. Hän kuuluu ihmisiin joka kiertänyt maailman varmaan kolmea eri kautta ympäri, tietää kaiken valokuvauksesta ja osaa kuulemma tehdä maailman parhainta suklaabanaania. Oon kieltämättä vähän kateellinen. Ilta alkoi hämärtyä ja oltiin oikaisemassa kotiin erään metsikön läpi, jossa yllätyttiin, sillä sinne oli pystytetty valtava konserttilava ja puoli kaupunkia oli kerääntynyt kuuntelemaan jotain vappukonserttia. Siellä oli tunnelma kun koivusaaren juhannusjuhlissa lapsena, cool!

oo nyt sillai vakavasti ja paikallas

Ihailen ihmisiä, joilla on aina jotain tilanteeseen sopivaa sanottavaa. Kun kerroin, että mulla on tosi omituinen olo tän kotiinlähdön suhteen, just kun täällä alkais kesä ja muutenkin on tottunut elämään täällä. Hän viittasi viisaasti Sunrise Avenuen Hollywood Hills -biisiin, se on aika osuva!

"I take a part of you with me now and you won't get it back

And a part of me will stay here, you can keep it forever, dear"

Huh hellettä!

Nyt olisi neljän päivän vapaa eikä mitään tekosyytä olla lukematta vielä viimosia muistiinpanoja pääsykokeisiin, askartelematta yksi englannin materiaalikansio päiväkotiin, ja suunnittelematta maailman ympärysmatkaprojekti. Tämän kaiken tekisi varmasti kovin mielellään jos meillä olisi parveke, mutta tällä hetkellä grillaan itseäni keittiön ikkunalaudalla. Onhan se vähän sama asia. Naapurikin grillaa, tosin ei itseään eikä ikkunalaudalla vaan takapihan terassilla makkaraa. Voisin käydä kysymässä, että saanko liittyä seuraan.

museoratikka bongattu, ja koti pysäkki

Eilen illalla käytiin tarhatätien kanssa syömässä ja keilaamassa. Oli hauska tehdä jotain pitkästä aikaa, kun tää arki on tälläista kotona matelua. Naurettiin Susannen kanssa mahat kippurassa kun tädit tanssi seitkyt luvun hittien tahdissa ja hio kilpailutekniikoita. Susanne opetteli suomea ja miä join varmaan kaks litraa spritea illan aikana. Kun puolen yön kieppeissä tulin kotiin, niin meinasin syöksyä Olenan huoneeseen riemusta repeillen. Se oli siivonnu koko kämpän... just kun koko illan olin miettiny ettei tänään kiinnostais tarttua moppiin. Jotain hyvää tässä yhteisöasumisessa on. Olenalla on huomenna synttärit ja kummasteltiin tyttöjen kanssa kun se ei halua mitään juhlia. No ostettiin sille kuitenkin Nanan kanssa laulava kortti ja suklaata.

Tänään yhdessä paikallisessa Kneipessa olis joku hyvä kitaristi ja Susanne kutsui mut jo niitten kaveriporukan mukaan, heräsin kuitenkin aamulla ääni käheänä ja nenä vuotaen niin täytyi ilmoittaa että kitaristi vaihtuu nenäliinapakettiin ja kurkkukarkkeihin. Tässä on joku paha karma, sillä oon jo kahdesti aiemmin tullut kipeäksi kun mua on pyydetty johonkin iltaa viettämään. Nyt ei kyllä ole aikaa sairastella, ja siksi olen vitaminoinut itseäni tänään kaikin mahdollisin keinoin.

Tässä kirjotuksessa kaikkineen vierähti tunti ja sillä aikaa sain kivat toispuoleiset rusketusrajat, onneksi tämmöistä säätä luvattiin ensi viikoksikin niin voi huomenna istua toisinpäin. Tosin mulla tuskin on rusketuksesta pelkoa, luultavasti oon kotiintullessa hyvin punainen ja osittain palanut. Pitää vissiin ostaa jo aurinkorasvaa!

pee äs kuuden kuukauden jälkeen sain vihdoin spotifyn taisteltua tähän koneeseeni, ilta on pelastettu!

This is the life!

Kuulin tänään pitkästään aikaa kuntosalilla tuon otsikon kappaleen, siitä muistui mieleen se maaliskuinen aamu Hampurissa kun oottelin Maijaa ja kiertelin pitkin kaupunkia. Törmäsin sattumalta Rock die Strasse- katusoittelijoihin, jäin aikani kuluksi kuuntelemaan niitä seuranani varmaa vajaa sata kanssakuuntelijaa. Lähes jokainen kävi heittämässä kolikoita kitarakoteloon ja ottamassa esitelappusen. Paitsi minä! Olis pitäny! Sillä vaikka Amy Macdonaldkin youtubessa on ihan ok, oli se katulaulaja nainen paljon parempi. Harmi, ettei siitä löydy tänne mitään youtube versiota.

Salilta kotiin tullessa lauleskelin tuota biisiä ja talutin pyörää tarkotuksella koko matkan, sillä halusin nauttia raikkaasta kevät ilmasta ja lintujen laulusta. Tai oikeestaan siitä onnellisuuden tunteesta joka veti väkisinkin suunpielet hymyyn ja sai mut naureskelemaan itekseni. (mahdoin näyttää todella fiksulta ohikulkijoiden mielestä!)

Laskeskelin aamulla, että jäljellä on 15 työpäivää ja tunsin palan kurkussa, mihin ne kaikki sadat aamut on hävinny, eihän tän vielä kuulu loppua! Motivoiduin kummasti ja päätin että nää viimeiset päivät oon lapsia varten. Silittelen vaikka jokaisen kolmevuotiaani päiväunille jos ne sitä pyytää, kerron niin monta unitarinaa kun ne tahtoo kuulla ja askartelen sisiliskoja yhäkin vaikka joka päivä, jos joku on taas vanhan liskonsa jo hukannut. Lupasin itselleni olla räjähtämättä sille joka kaataa teet pöytäliinalle tai ei muista pestä käsiä vessassa käynnin jälkeen. Sekin saakoon anteeksi joka unohtaa hakea unilelun ajoissa sänkyyn tai hajottaa vahingossa mun rakentaman hienoimman legoautotallin. Tällä hetkellä pääsykokeista huolimatta suurin huoleni on se, että miten selviän aikanaan siitä vikasta työpäivästä vuotamatta kuiviin. Pyysin jo nätisti, ettei mulle järjestetä mitään kunnollisia läksiäisiä ja lapsille ei mainosteta mun lähtöä mitenkään etukäteen ku ne tulis kuitenkin kyseleen kaikkea siihen liittyvää. Ja onhan se nyt vähän noloa pillittää pienten lasten edessä, varsinkin kun suurin osa ei tajua että mikä mulla on hätänä. Meinasin jo eilen purskahtaa itkuun kesken englannin tunnin, kun yksi tytöistä kysyi, että kuinka pitkään oon täällä, kerrottuani että vielä kuukauden niin koko ryhmä ryntäsi halaamaan, kertomaan oon että koska oon kaikkein paras englannin ope niin enkö vois jäädä vielä pidemmäksi aikaa! Harmi, ettei se ole ihan niin yksinkertaista.

Amy Macdonald soi viidettätoista kertaa, oon syöny ainakin puoli litraa jäätelöä yhdellä istumalla ja ulkona on kaunis auringonlasku. Nyt pyyhin silmistä taas kerran ne haikeuskyyneleet, ja muistutan itseäni, että kuukausi on pitkä aika! 

April, April, Der weisst nicht was der will!

Jos säätä mietitään niin otsikko pitänee hyvin paikkansa. 24 tunnin aikana on satanu, paistanut, ollut pilvistä ja satanut rakeita. Kaikki tämä on vaihdellut kymmenen minuutin välein. Tänään töistä kotiin tullessa meinasin jäätyä tuulitakilla ja kahdella neuleella. Tuntia myöhemmin takasin töihin Dienstberatungia (öhhmm.. kuukausittainen suunnittelupalaveri) varten kävellessäni tarkenin t-paidalla, olin kuitenkin pukenut talvitakin päälle kun aiemmin oli kylmä. Kun kokous oli parin tunnin päästä loppu satoi vettä kaatamalla. Eilen illalla havahduin siihen kun ikkunalasiin ropisi lähes peukalonkynnen kokoisia rakeita. Nyt on taas kaunis ilta-auringonrusko!

Tulin kirjoittamaan tätä maanantain tietokonekiellosta huolimatta. Ikuistin häpeällisen tilanteen jossa söin iltapalaksi kaksi purkkia jugurttia. En muista, että oisin ikinä ennen tehnyt moista. Ja okei tällä kertaakaan kyseessä ei ollut jugurtti, sillä erehdyin katsomaan lemppari "jugurttini" purkin kylkeä ja siinä luki, että kyseessä on tuorejuusto valmiste; hmm... mustikan ja persikan makuinen. Ehkä juuri sen takia sen on parasta "jugurttia", jollaista Suomesta ei saa.

Fruit King!

Työviikko alkoi taas mukavasti, kunnes sain omituista kohtelua eräältä tarhatädiltä ja muutuin taas ylivarovaiseksi ja sisäisesti kiukkuiseksi. Eilen illalla sain itekseni täällä jonkun älyttömän raivokohtauksen ihan naurettavasta asiasta, vaikka aamupäivän olin tanssahdellut pitkin kämppää onneni kukkukoilla. oon huomannu itsessäni muitakin maanis-depressiivisiä oireita, tai sitten ne on jotain ennakkoreaktioita kotiintuloa varten. Miten siihen vois valmistautua, ruisleivän syömisellä oon alottanu jo totuttelun!

Muistin jopa aamulla herätessä, että tänään on Yrjönpäivä. Oon siis vielä ihan true partiolainen! (tosin oliko siitä epäilystäkään)

Du hast den Farbfilm vergessen!

Tulipa nostalgiset fiilikset kun löysin ton biisin jostain youtuben syöväreistä. Tuli mieleen se kun Lellen kanssa Sonnenalleeta lukiosta kateltiin, ja Simonen kanssa tota joskus aikoinaan autoillessa lauleskeltiin!

Olisin halunnut etsiän Sonnenalleen käsiini eilistä leffailtaa varten, mutta tuttuun tapaan ne vartin päikkärit vähän venähti ja heräsin kymmentä vaille kuusi ja tajusin, että kirjaston sulkeutumiseen on 10 minuuttia. Sinkosin siis lähes pää kolmantena jalkana kirjastoon ja kahdessa minuutissa nappasin kolme ekaksi käteentullutta elokuvaa ja vasta kotiin talsiessani luin takakannen tekstit. No se Aurinkokatu jäänee siis ens kertaan.

Eilen katsottiin porukalla Til Schweigerin joku hömppä rakkaustarina nimeltään Barfuss (paljain jaloin) ja tänään sitten Nanan kanssa spontaanisti Natsien vastaisesta propagandan levittämisestä kertova Sophie Scholl. Radek ja Kate torjuivat jälkimmäisen eilen sanomalla, että se on liian surullinen, ja sitä se tosiaan oli. Koskettavuudesta jotain kertoo se, ettei elokuvan loputtua ainakaan viiteen minuuttiin saatu Nanan kanssa sanaakaan suusta. Lopulta Nana rikkoi hiljaisuuden: "vääryyttä!", se totesi silmät kyynelissä. Sitäpä tosiaan. Itse mietin tota tositarinaa vielä pari tuntia myöhemmin ja pudotin muutaman kyyneleen levyn kannelle. Oltiin yhtä mieltä siitä, että tuon kaltaisia ihmisiä maailma tarvitsee ja turhaan ei ole näille Schollin sisaruksille jälkeenpäin kunniaa osoitettu!

No se tuosta elokuvapaasauksesta. Jännää muuten, että tänne blogiin löydetään kaikenlaisilla Saksalaisiin suosituksiin liittyvillä hakusanoilla, muun muassa ravintola, shoppailu ja pari kertaa jopa elokuva-aiheilla. Joten olkoon toi Sophie Scholl mun saksalaisena elokuvasuosituksena, onhan siinä nimittäin myös pala historiaa mukana! :)

Hyvää lauantai-iltaa (tai kohta kai jo yötä) Suomeen!

Tatü Tata!

Tiesittekö, että saksaksi paloauto ei suinkaan sano "pii-paa pii-paa", vaan "Ta-tüüü ta-taaa". Äskettäin kuntosalilta kotiin fillaroidessani tein empiiristä tutkimusta, että kumpi noista kuulostaa aidommalta. Sori Suomi, mutta mun on myönnettävä, että Saksa voitti tämän. Voin antaa teille ääninäytteen kun tuun kotiin! (johon on muuten 17 päivää enää!)

Oon taas vietelly laatuaikaa VAKAVA -materiaalin ja ajatuskarttojen kanssa. Ei oo enää yhden käden sormilla laskettavissa ne kerrat kun oon puoleks tunniks nukahtanu se vihkonen kädessä. Sen lisäksi mulla on menossa suklaalakko, ja pakottaakseni itseni aikaansaavaksi on tietokonekin lomalla ainakin pari päivää viikosta. Ja kamerassa on viime viikolta tasan kaksi kuvaa mun suomalaisesta sunnuntai aamusta kera aidon hesarin!

hesari ja ässämixit :)

No tosta keskitysleirimeiningistä huolimatta tänne kuuluu oikeesti hyvää. Oon jotenkin alkanu jo haikeeksi sen takia, että tätä lomailuvuotta ei kestä enää pitkään. Päiväkodissa saan kuulla päivittäin pyyntöjä, että voisinko jäädä ja vähän kurjaa kun lähdet. Täällä oon jotenkin oppinut nauttimaan pienistä hetkistä. Tällä viikolla muunmuassa  pienten lasten riemunkiljahduksista kesken jalkapallopelin, siitäkun kolme vuotias kiipeä mun syliin kesken sadun luvun, ja kun eskarilainen on muistaa viime kerralla opetellun englannin sanan vielä seuraavallakin viikolla. Kuitenkin se ketä tuun eniten kaipamaan on Susanne, ilman sitä, olisin varmaan ollut jo viis kuukautta kotona. Oon jo pari kertaa joutunu taktisesti vaihtamaan puheenaihetta ja pidättelemään kyyneleitä, kun se on alkanut synkisteleen mun lähtöä. No onneksi siihen on vielä tarpeeksi aikaa ja eihän Nordhausen maailman kartalta mihinkään katoa!

Mulla on vielä ruispaloja pakastimessa, niissä on tähän hätään riittävästi suomalaisuutta. Karjalanpiirakoita ja munavoita voisin laittaa tilaukseen Suomen visiittiä varten!

Joko nää on pakko heittää roskiin?

Nää on maailman mukavimmat kengät ja siksi oon viimiset pari vuotta ostanu niitä jopa varastoon, pahan päivän varalle. Säästelin viime kesän viimeisiä yksilöitä että ne pääsi vielä Saksaan mukaan. Syksyn lopulla ne oli jo aika huonossa kunnossa, mutta viimeistään nyt ne on tullu tiensä päähän. Nimittäin eilen kuntosalilta kotiin kävellessä, ihmettelin jalan kummaa tuuletusta ja huomasin, että pohjasta oli pala irti :/ Voi surku! (Voin kertoa, että yritin niitä joskus aiemmin jopa pikaliimata, muttei sekään toiminu..)

 

Tää oli vähän niinkun muistokirjotus näille yksilöille! Ja toisaalta kertoo mun päivän tasokkaasta ohjelmasta. Tämmöset kaikenlaiset hölmöt kenkien kuvailut ja tunnin siivousprojektit ja imurin korjausyritykset nimittäin haiskahtaa taas vähän pääsykoemateriaalin välttelyltä.

Kolmen päivän viikonloput vois ottaa tavaks, ja äitin tuomat ässä mixit on aina yhtä hyviä!

Enää kaks viikkoa ja kuus päivää!

Hupsis! Viikko turistioppaana ja tulkkina meni niin nopeesti, etten ehtiny iltaisin muutakun seuraavan päivän säätiedotuksen koneelta vilkaista. Nyt on äiti, isi, mummi ja vuokrattu Renault saateltu kohti Berliiniä, joten arki voi taas alkaa ( = pääskoemateriaali ja imurointi )

Vaikka sain iskän kanssa viikossa ainakin viis maailmansotaa aikaseksi ja ärsyynnyin siitä että niiden piti joka kulmasta ja auton ikkunasta napsia valokuvia, ja leikkiä turistia joka tilanteessa, oli kuitenkin haikeeta sanoa heipat ja lähettää ne takasin Suomeen. Luulin, että kasvaisin isoksi ja ahkeraksi tässä vajaassa vuodessa, mutta niin se vaan oli kivaa kun joku teki ruokaa, ja siivosi mun puolesta. Ehkä sitten seuraavassa elämässä!

Mietin etukäteen mitä tekemistä me oikeen keksitään täällä kuolleessa pikku kylässä, mutta oikeestaan paljon tehtiin ja paljon jäi vielä seuraavallekin visiitille. Missattiin muunmuassa hienon näköinen Seilbahn (kondoolihissi?) matka vuoren huipulle, Euroopan ainoa joku hieno kiviluola ja Hitlerin suurin asetehdas. Sen sijaan kierreltiin paripäivää Berliinin turistinahtävyyksiä, kirkkoja ja linnoja, ajeltiin pitkin Nordhausenin naapurikyliä, vierailtiin päiväkodissa ja eilen käytiin Kasselissa Simonea moikkaamassa. Kävelykilometrejä kertyi paljon, mutta vastapainoksi paljon tuli kyllä syötyäkin. Ja kun tähän vielä liitetään reilut 500 valokuvaa niin eiköhän hyvän loman tunnusmerkit tullu täytettyä, toivottavasti!

Mulla on jääkaappi täynnä ruokaa, pakastin täynnä ruispaloja. Luin jo tunnin ahkerasti pääsykokeisiin ja Suomen visiittiin on alle kolme viikkoa aikaa. Täällä on siis taas vaihteeksi kaikki okei!

Hauskaa viikonloppua kaikille!

Karfreitag

Pitkäperjantai! Nimensä mukaisesti pitkä(styttävä), sillä päivän ohjelma koostuu yllättäen pääsykoeopiskelusta, pyykinpesusta ja pakkailusta. Koko aamun oon tutkinu Berliinin U-bahn karttoja ja miettiny, että mitä kaikkea siellä pitäis näyttää äiskälle, iskälle ja mummille jotka päättivät tulla pääsiäisvisiitille tänne harmaaseen ja koleaan Saksaan. Miä kun luulin, että täällä olis kevät nii tietysti just ens viikoks on koko kuukauden vesisade sitten kerralla.

 Tää on taas niitä päiviä, kun tekis mieli kirjottaa pitkä miksi -lista asioista jotka ärsyttää, mutta positiivisesti ajateltuna, muistan että ei siellä Suomessakaan aina aurinko paistanu ja ihan yhtälailla toi pääsykoenivaska odottais lukemista kotona pöydä kulmalla. Ja sitä paitsi mulla on viikko lomaa töistä, nään huomenna pitkästä aikaa Emaa ja 28 päivää Suomen reissuun! Jeij! :)

Miksi pitkäperjantai on saksaksi Karfreitag?

Miksi mulla on kaikissa puolen vuoden aikana otetuissa kuvissa aina samat vaatteet päällä? 

 ♥ Emi

Warschau!

Oli aika kiva mesta! Harmi, että meillä oli käytännössä vaan kaks päivää aikaa kierrellä paikkoja, mutta pitihän jotain jättää seuraavaankin kertaan. Simone on kyllä huippu matkaseura! On helppoa kun toinen muistaa ulkoa kaikki 50 bussivuoroa ja strassenbahn -linjaa, me ei tarvittu kertaakaan karttaa ja se hoiti kaiken asioinnin sujuvasti puolaksi. Vikana päivänä minäkin opin vihdoin sen paikallisbussin numeron ja pitkän harjoittelun jälkeen kuulemma ihan ymmärrettävästi sanomaan hyvää päivää! (kiitos jää sitten myös ensi visiittiä odottamaan!)

Reissun miinuspuoliksi voisi laskea ainoastaan kymmenen tunnin junamatkat yhteen suuntaan, sekä älyttömän tuulen, joka kesti koko kolme päivää. Muuten reissu olikin pelkkää plussaa. 

turisti ?

Tällasta ne siellä syö, kyllä söisin miäki useemmin jos vaan joku kokkais!

Tommosia virpomisoksien näkösiä tekeleitä myytiin kirkkojen pihalla palmusunnuntaina. Noiden todellinen merkitys meni siinä puolankielisessä jumalanpalveluksessa vähän ohi, mutta sen verran mulle jälkeen päin selveni että pääsiäisenä ne kuuluu sitten polttaa. Mun oma tuskin siihen asti säilyy, sillä se vähän kärsi kotimatkalla, ja toiseks se haisee aivan hirveelle. En tiiä mitä myrkkyä tohon värjäykseen on käytetty..

pannukakku, mansikka, jäätelö, kermavaahto, suklaa-annos! ja Simone <3

näkymä meiän "majatalon" ikkunasta oli ihan hieno!

Harmi, ettei arki ole yhtä juhlaa, ja kotiin tullessa odotti postissa 200 sivuinen ylläri. No onneksi kohta alkaa "loma" niin ei ainakaan tuu tekemisen puutetta. Tänne iski sitä paitsi joku takatalvi ja kylmyys. Eipähän tarvii uloskaan suunnata jäätymään!

Sen sijaan voi kietoutua viltin alle ja syödä vähän lisää jätskiä. 

Ei se elämä oikeesti niin kurjaa olekaan!

♥ Emi