Urheilun iloa on parhaimmillaan se, kun oon kymmenen päivää seminaarissa ja syön pelkkää suklaamysliä ja jätskiä. Ootan kotiin pääsyä ja kuntosalia, mutta joku suurempi voima ilmeisesti haluaa estää minun ja kuntosalin kohtaamisen. Nimittäin: torstaina myöhästyin junasta, joten kotiintultuani sali oli jo kiinni, perjantaina oli tyttöjen teehetki, eilen iloisesti pakkasin tavarani ja fillaroin pari kilometriä vain huomatakseni että jaahas sehän sulkeutuu 20 minuutin päästä eli siis ei siis auta muu kun fillaroida takasin kotiin. Kaiken huippu oli kuitenkin tänään kun kahen aikoihin suuntasin jälleen Fitnessstopille, mutta sainkin huomata että salin 1-vuotissynttäreiden kunniaksi urheilun sijaan tarjolla oli aamupalaa (johon piti tietysti etukäteen ilmoittautua) ja urheilemaan pääsee vasta huomenna. Juoksumaton sijaan fillaroin ympäri kaupunkia puolitoista tuntia purkaen kiukkuani. Siis ei auta kun yrittää huomenna uudelleen. Jännityksellä odotan, mitä erikoista silloin on luvassa! :)
Tänään on kuitenkin vielä luvassa Halloween bileet. Tietysti unohdin koko jutun, eikä mulla ole aavistustakaan miksi pukeudun. Vaatekaapin sisältö on hiukan rajallinen, mutta mielikuvitus sitäkin rikkaampi... Saksassa Halloween on vissiin hiukan tärkeempi juhla kun huominen on kansallinen vapaa päivä!
Oon huomannu, että tehokas keino oppia saksaa on lauleskella lauluja, lastenlaulut on parhaita (tosin vasta Tim Benzkon jälkeen) ja niitä joutuu olosuhteiden pakosta opetteleen. Tänään kävelin töitten jälkeen kauppaan ja lauleskelin tota otsikon biisiä, jota päiväkodissa lauletaan kun ruvetaan kerään leluja kokoon. Sain muutaman kummastuneen katseen, kun tajusin etten olekaan yksin :D
Työpäivä oli hauska, sillä lapset muisti mut paremmin ku hyvin. Sain myös respektiä, kun puhuttiin joulusta ja sanoin että joulupukki tulee Suomesta. Lapset oli ihan haltioissaan ja pyysivät että välittäisin heidän lahjatoiveet pukille, tai ainakin kertoisin osoitteen johon toiveet voi lähettää. Jouluaiheinen keskustelu oli muutenkin huvittava, kun lapset oli niin sympaattisia, ja kiinnostuneita. Itse olin iloinen lähinnä siitä, ettei kukaan kertaakaan korjannut mun lauseita, tai sanonu ettei ymmärrä mun selitystä, vaikka puhuin varmaan viis minuuttia putkeen. Tosin ehkä aihe oli niiden sydäntä lähellä niin ne ei viitsineet takertua pikku seikkoihin!
Simone <3
Eilisessä synkistelyssä unohdin kertoa, että kaiken kiireen keskellä kävin moikkaamassa Simonea Kasselissa, ja myös niiden kotona Lohfeldenissä. Aikaa oli vaan muutama tunti mutta siinä ehti paljon! Käytiin kävelyllä, ostamassa jäätelöä (taas vaihteeksi), hakemassa mulle saksalainen puhelinliittymä, syömässä niillä kotona ja moikkaamassa sen vanhempia. Sitten siinä kävikin niin että ruuhkaisen torstai-illan liikenteen takia myöhästyin junasta. No onneksi niitä kulkee täälläpäin vähän useemmin, kun mihin Suomessa on tottunut niin eipä hätää. Olin puolet matkasta junan ainoa matkustaja, niin ainakin riitti tilaa.
Tänään jätin kuntosalin väliin ja parannettiin maailmaa teekupposen ääressä meiän tehokolmikon kesken! Ensin aateltiin huomenna lähteä johonkin kaupunkiin, mutta jokainen on niin väsynyt kaiken tapahtuneen takia, että päätettiin ottaa kisa kuka pystyy nukkumaan huomen aamulla pisimpään. Ennustaisin itseäni voittajaksi! Aaw mitä tekisinkään ilman noita tyttöjä <3
Muutama seminaariotos lisää:
Mun projektiesittely!
Nyt lisää teetä ja Zwiebackia naamaan ja pyykinpesuun.. Michel Telon tahdissa. Kuunneltiin tätä biisiä IHAN liikaa koko seminaari, mutta en oo näköjään vieläkään kyllästyny!
Seminaari oli kiva, ihmiset oli mukavia, ohjelma hauskaa, ja ruoka maukasta (totta kai..). Silti olisin halunnut saada videolle mun puolen tunnin kotimatkan 15kg matkalaukun kanssa ylämäkeen. Sillä olin niin ILOINEN että oon vihdoinkin takasin kotona. Ja kotonakin olin iloinen ensimmäiset 15minuuttia, jonka jälkeen oonkin ollut loppu illan surullisempi kun kertaakaan aiemmin täällä. Koputin unkarilaistytön oveen vaihtaakseni kuulumisia. Kun se tuli avaamaan oven ja näin pakatun matkalaukun ja tyhjän huoneen, tunsin kuinka kyyneleet alkoi valua pitkin poskea. Tänään seminaarin jäähyväiset aiheutti mulle jo liiallisen liikutuskohtauksen ja päänsäryn, mutta nyt oon itkenyt kohta kaks paketillista nenäliinoja. En tiennyt yhtään, ettei se viihdy töissä eikä tykkää tästä kaupungista. Oon ehkä ylikiintynyt näihin ihmisiin, mutta jäähyväiset ei tosiaan oo mun juttu!
Seminaarin osalta kuvat puhukoot puolestaan! Niitä on pari sataa, joten lisää otoksia kauniista Saksanmaasta on luvassa luultavasti myöhemminkin.
Suomi teki joulutorttuja meiän kansainväliselle aamupalalle. Nam! :)
Seminaarin ohjelma
Karambola paikallisessa tropichausessa
Saksalainen kuivattu kurpitsa hmm...
Toivottavasti elämä hymyilee taas huomenna, sillä arki astuu kuvioihin joka tarkoittaa sitä että klo 8.00 voitelen leipiä Domschösschenin suloisille lapsille ja laulan Guten Appetit -laulua, joka on oikeesti aika hyvä! Voin videoida sen joskus :)
Kyllä Suomi maailmalla tunnetaan, meillä on nimittäin muumit ja euroopan kallein vodka kuulemma. Täällä tosiaan on porukkaa lähes jokaisesta maailman kolkasta. Lähin Oulusta ja kaukaisin Marokosta! Kaikki valokuvat on yhä kamerassa, joten tämä on pikainen ja tylsä välipäivitys, että hengissä ollaan.
Tänään käytiin paikallisessa trooppisessa kasvihuoneessa, jossa kasvatetaan kahvia, kaakaota ja banaania. Muuten on pelailtu, leikitty, SYÖTY, opiskeltu saksaa ja kaikenmaailman kansainvälisyyksiä. Kuvat kertoisi paremmin, mutta niitä on saatavilla vasta torstaina. Aaw, ootan jo, että pääsen takasin kotiin ja normaaliin arkeen. Tämmöset leirit on hauskoja viikon, mutta 10 päivää tuntuu puuuh vähän liian pitkältä. Muuten hassua, että tää on nimeltään seminaari. Suomenkielisestä seminaarista tulee mulle mieleen ihan jotain muuta kun tää 10 päivän reissu. Tää on ennemminkin vähän kun rippileiri :D
Nyt meen (taas vaihteeksi) syömään, ja sen jälkeen Sprache und Identität- tunnille.
Näkemiin!
p.s Täällä on maailman sympaattisin norjalaistyttö ihanalla aksentilla, joka on oppinut tuon otsikon verran Suomea. :)
...sanoi nainen kaupassa, kun Emi aivasti. Käänsin päätä ja huomasin, ettei nainen edes katsonut minuun päin. Tilanne oli jotenkin koominen. Suomessa sanotaan terveydeksi, muttei sitä hoeta mun kokemusten mukaan läheskään yhtä paljon kun täällä. Aiheutin itselleni tänään muitakin koomisia tilanteita. Päätin uhmata suunnistustaitojani ja navigoida pyörällä muutaman kilometrin päähän tavarataloon ostamaan jotain sisustustavaraa huoneeseeni. Mua on hyvinkin moneen kertaan varoiteltu, että täällä saa sakot ja jää kiinni pimeällä (siis valottomalla) pyörällä ajamisesta pimeän aikaan. Eikä riitä pelkkä etuvalo, vaan pyörässä on siis oltava myös takavalo. No tässä mun toisen maailmansodan ajalta peräisin olevassa menopelissä ei taida olla edes sitä kissansilmää. Enkä varmaan aio siihen mitään investoidakaan. Mulla ei tietenkään ollut aavistustakaan monelta täällä tulee pimeä, joten ajantajun kadottamisen seurauksena (ja virkavallan pelossa) talutin kiltisti illalla pyöräni kotiin kaupasta. Hulluja nää saksalaiset!
Minkähän värinen mun huoneesta mahtaakaan tulla?
Aloitin tän pikku blogin kirjoittamisen lähinnä omaksi iloksi, jonkinlaiseksi päiväkirjaksi tai siksi että matkastani kiinnostuneet sukulaiset ja kaverit voivat lueskella täältä, että oon yhä hengissä. Tunnetusti meikäläinen on tekniikan ihmelapsi ja kuukauden jälkeen löysin tästä systeemistä tilastot ominaisuuden. Wou, se on kyllä hieno! Tai oli siihen asti, kun tajusin että tätä lukee päivässä yli 30 ihmistä Venäjää ja USAa myöten. Ööh? Luulin, että täällä tosiaan käy äiti, mummu ja Jaana! :D Joka tapauksessa kaikki ovat toki tervetulleita lukemaan tätä tarinointia ja nauramaan mun kaikille hölmöille jutuille (joita luultavasti joudun vielä moneen otteeseen häpeämään). Silti olisi hauska kuulla, mitä teille kuuluu!Luultavasti ollaan jollain tavalla tuttuja, sukulaisia tai jotain muuta niin kertokaa ihmeessä välillä omia kuulumisia. Niitä voi jättää joko tuonne kommenttiboksiin (tosin en tiedä osaisinko sitä itsekään käyttää), facebookiin, sähköpostiin, tai vaikka kirjeeseen.
päiväkodin lapset oli tehny mulle tervetuliaiskortin! Soma :)
Nyt tätä turinointi kuitenkin vaimenee hetkeksi, sillä huomenna suuntaan Witzenhausenin pikkukylään seminaariin kymmeneksi päiväksi. Siellä ei kuulemma ole kunnollista nettiyhteyttä, mutta kaiken varalta otan koneen mukaan! ;) Joo älkää kyselkö mikä se seminaari on, kerron sitten kun saan itekin tietää. Nyt pitäis varmaan aloittaa pakkailu, mutta laskin sen varaan että siihen menee max. 15minuuttia, sillä siirrän vaan koko vaatekaapin sisällön matkalaukkuun. Helppoa täällä, eikös? :)
Vielä yksi kuppi jääteetä ja sitten alkaa tapahtua! Bis gleich!
Eilinen Hannoverin reissu oli huikea! Kierreltiin nähtävyyksiä ja nautittiin auringonpaisteesta. Päivä meni turistikohteita ja suurta kirpputoria kierrellessä, illemmalla pimeän tullen siirryttiin suureen ostoskeskukseen shoppailun sijasta lähinnä tappamaan aikaa. Valokuvia eilisestä kertyi varmaan pari sataa.
Täällä auringonpaiste saa meikäläisessa (ja onneksi muissakin..) aikaan jonkun älyttömän jäätelön himon. Eilen(kin) söin kolme kertaa jäätelöä. Täällä yksi kugel (jäätelöpallo) maksaa 50-80snt, sen saa aitoon vohveliin ja kooltaan se on tuplasti suomalaista lajitoveriaan suurempi. Suosikkimakuja on esimerkiksi piparminttu, tiramisu, jugurtti, stracciatella tai nallekarkki. Miinuspuolena se, ettei lakritsia oo saatavilla, mutta eiköhän noilla (ja 20 muulla maulla) pärjätä. Sen lisäksi täällä suuremmissa kaupungeissa tuntuu joka kulmassa olevan eiscafeita, joista saa jos minkälaisia jäätelöviritelmiä kahveista kakkuihin.
Tänään päivän ohjelmassa on yksinolosta nauttimista. Aamulla tosin siivosin ja pesin jopa huoneeni ikkunat. Olis pitäny ottaa ennen ja jälkeen -valokuvat. Muut tytöt on joko töissä tai jossain naapurikaupunigssa kavereitaan moikkaamassa. Tää on välillä terapeuttista istua yksin hiljaa tietokoneella, ja kuunnella kun pyykkikone taistelee kolmannen koneellisen kanssa. En näköjään tullut edes ajatelleeksi, että mihinköhän saan ne kuivumaan.
En voinu uskoa, ku katoin aamulla että autojen tuulilasit oli huurteessa. Eilen sanoin äitille että täällä on öisinkin noin +10 astetta. Hups! Ei tainnu ihan pitää paikkansa. Onneksi päivisin on ollu aurinkoista nii se tuntuu ees vähän lämmittävän. Elämä täällä asettunut uomiinsa ja kaikki alkaa tuntua arkiselta; kaupassakäynti sujuu jo 10 minuutissa, oon oppinu mikä viidestä avaimesta sopii mihinkin oveen enkä enää edes eksy matkalla töihin. Tätä samaa siis luvassa seuraavat 7,5 kuukautta. Arkisuuden huomasin siinäkin, ettei mulla oo enää mitään uusia valokuviakaan. Mun kamera on niin iso ettei se mahdu tavalliseen laukkuun joten se jää usein kotiin.
näkymä mun huoneen ikkunasta
Päiväkodissa varsinkin tekisi mieli ottaa valokuvia, kun lapset on niin sulosia. Muutenkin siellä menee oikein mukavasti ja oon jo sopeutunu joukkoon. Nyt riittää enää sataprosenttinen keskittyminen, kun joku avaa suunsa ja alan pärjätä saksan kielenkin kanssa. Yksi ilta opettelin sanat: potkia, lyödä, heittää, hakata, töniä, paiskoa ja kiusata. Noiden eteen kun liittää sanan ÄLÄ niin siinä on varmaan 80 prosenttia mun päivän sanavarastotarpeesta lasten kanssa keskustellessa. Varsinkin päiväuniaika on rasittavaa. Itse olen rättiväsynyt koko aamun juostuani lapsikatraan perässä, mutta niitä ei tietenkään nukuta yhtään. Siinä sitten silittelen puoli tuntia kymmenen lapsen poskea vuorotellen, ja ne vaan naureskelee, kun saan tosissaan taistella että pysyn hereillä. Tarhatädit (okei heidän kielellään kollegat :D ) on ihania kun ne jaksaa päivästä toiseen kehua mun saksan kielen taitoja. Niiden mielestä on ihme että pärjään näin hyvin. Huh hei, toivottavasti ne ei aattele, että se ihan tosta vaan onnistuu. Välillä musta tuntuu että kuulen, kuinka mun aivosolut työskentelee kun pinnistelen niin kovasti saadakseni asiani perille, mutta pikku hiljaa...
Mun silmäterä, jonka ostin ekana päivänä torilta 50snt:llä
Elämä hymyilee muun muassa siksi, että tänään:
paistoi aurinko koko päivän
alkoi viikonloppu
tehtiin kinkkumuffinsseja iltapalaksi
löysin kaupasta suklaaleipää
pääsin töistä hiukan aikasemmin
Matias oli vihdoin skypessä
sisälläkin on taas lämmin (no okei oli jo eilen)
päätettiin yhtäkkiä että huomenna kutsuu HANNOVER
Kertokaa joku mitä Suomeen kuuluu? Onko siellä jo talvi tai ees syysloma? :)
Saappaat on kaivettu esiin päiväkodissakin, ja leikitty kuraleikkejä pihalla lasten kanssa. Ihmettelen tosin, kun luulin tulleeni päiväkotiin, jossa tehdään paljon luontoon liittyviä juttuja, ulkoillaan ja retkeillään. Niin kuinka vähän niitä sitten muissa saksalaisissa päiväkodeissa tehdään. Osa meidän päiväkodin ryhmistä ei mene ulos, kun siellä on niin tuulista!? Osa ohjaajista on pihalla legginseissä sateenvarjon kanssa. Ei tietenkään kaikki. Osa on raahannut sinne kumisaappaat ja sadevaatteet niinkun minä ja keittelee säällä kuin säällä kuravelliä lasten kanssa. Muuten täällä rapakon takana päiväkotimeininki on aika lailla samanlaista kun mitä Suomesta muistan. Lapset riehuu, itkee, huutaa, sotkee, pissii housuun, eikä suostu nukkumaan ja vetää housun lahkeesta viiteen eri suuntaan samaan aikaan. Siinä sitten olen kiva, pidän kuria, ruokin, leikin kaikkien kanssa, kerron satuja (useimmiten ilman kirjaa...) ja vahdin ettei kenellekään satu mitään ...SAKSAKSI. Ihmekös siis jos iltaisin olen hiukan väsynyt.
sunnuntain elokuvailta jäätävissä tunnelmissa
Syön päiväkodissa joka päivä, vaikka ruoka onkin maksullista, mutta ihan vaan senkin takia että minusta on hauska nähdä miten erilaisia ruokia täällä syödään. Tänään tosin oli kanakastiketta ja riisiä, joka maistui ihan samalta kuin kotona, mutta yksi päivä syötiin puoli raakaa sämpylää vanilja- ja vadelmakastikkeella LOUNAAKSI! Mun ilme oli varmasti näkemisen arvoinen kun katoin, että mitä ihmettä tää on. Se on kuulemma tosi suosittua lasten (ja tarhatätienki) keskuudessa, mutta mun mielestä se ei maistunut juuri miltään. Asia mihin en meinaa täällä tottua, on se ettei mikään maistu samalta kuin Suomessa. Maito ja sinappi ovat hyviä esimerkkejä. Samoin tänään tein tonnikalasalaattia itelleni ruuaksi, ja vaikka mulla oli samat raaka-aineet kun Suomessa, oli lopputulos ensin vähän pettymys, mutta kyllä se nyt syödyksi tulee vaikkei vedäkään vertoja äidin ja mummon tekemälle! :)
valkoinen autioitunut huoneeni
Ruuasta puheenollen liityin pitkän harkinnan jälkeen kuntosaliasiakkaaksi täällä. Se ei oo mitään halpaa lystiä ja tää kaupunki on tunnettu siitä että täällä huijataan rahaa kaikenlaisilla sopimuksilla. Mutta mulla oli kaks asiantuntijaa mukana, joten toivottavasti vältyn ikävyyksiltä. Täällä terveellisesti syöminen vaan on tuntematon käsite ja hiihtäminen mahdotonta samoin kuin juokseminen sillä täällä on lähes poikkeuksetta pelkkää mukulakivikatua. Joten kai se menee kahdeksan kuukautta urheillen sisätiloissa. Kuitenkin asiaan siinä määrin, että joukossa tyhmyys tiivistyy ja meillä se tapahtuu melko usein. Täällä asuu yksi idearikas tyttö (muukin kuin minä) joka halusi näyttää mitä tapahtuu Gummibärchenille (tavalliselle nallekarkille) kun se on yön yli vesilasissa. Kyllä tuon tieteellisen kokeen jälkeen tuntee taas itsensä viisaaksi.
tässä on tulos: vasemmalla normaali nallukka
Kuvat ei nyt ihan sopinu tekstiin, mutta kun päiväkodissa luonnollisesti kuvaaminen on kiellettyä niin mun kuvamateriaali oli vähän rajoittunutta. Pahoittelut!
Eilinen päivä meni jäisenkylmäntuulisessa Weimarissa. Mulla oli viis paitaa päällekkäin ja palelin silti. Tunnelma oli kuitenkin lämmin ja joka puolella tuoksui glühwein ja bratwurst. Maistoin kumpaakin ekaa kertaa elämässä. Bratwurst oli yllättävän hyvää, mutta saksalainen sinappi on kyllä kaikkea muuta. Tuli heti ikävä suomalaista joulusinappia. Tuommosset tapahtumat on kyllä täällä aivan ihania. Jäätiin illalla vielä kattomaan musiikkiesityksiä, joten kotona oltiin vasta puolen yön jälkeen.
suojauduttiin Nanan kanssa junan kumalliselta ominaishajulta
Tänään kyllä nukutti. Tai oikeastaan pakotin itseni nukkumaan. Mulla on tän viikon ollu päällä semmonen ainaisväsymys joka ei tunnu helpottavan millään. Nukun yöt hyvin ja aamulla oon pirtee mutta töissä haukottelen vähän väliä ja illalla kaheksan aikoihin alotan nuokkumisen. Tänään nukuin jopa päiväunet, joten nyt pitäisi taas jaksaa ens viikko puurtaa päiväkodissa.
Illalla pidetään elokuva iltaa Armageddonin merkeissä (onneksi en ollut meistä ainoa joka ei oo ikinä nähnyt sitä..), toivottavasti luvassa on myös hyvää ruokaa. Täällä nimittäin asustaa yksi todella laiska kokki (minä) ja kolme keittiönhengetärtä, joiden keitoksia voisin syödä lopun ikääni. Nyt lähden naapurikämppään kahville ja hakemaan kukkaruukun, jotta mun pieni ruusuntaimi säilyy hengissä. Musta on tullu täällä vissiin joku puutarhuri.
Eilen päätin yhtäkkiä yksin kotona ollessa, siivoon tän kämpän. Koin pienen yllätyksen käynnistäessä imurin. Se piti ihan järkyttävää vinkuvaa ääntä, joten ei auttanut muu kun laittaa korvatulpat ja jatkaa imuroimista. Meteli oli niin kova että ilman korvatulppia hommasta tullu mitään. Kysyin muilta tytöiltä että onks toi ihan normaali ääni nii kuulemma joo. No tulipahan sekin testattua. Täällä on siitä mielenkiintosta että joka päivä tapahtuu jotain erikoista. Muun muassa eilen meiltä hajosi lämmitys, eikä saatu lämmintä vettä ollenkaan. Mietittiin jo kaikkia hätäratkaisuja sen varalle ettei korjaajia tuu viikkoon, mutta tänään töistä kotiin tullessa säikähdin hiukan kun törmäsin ovella putkimieheen. Ihan hyvältä näyttää siis sen suhteen.
keittiö ja kokki
Töissä sujuu kohtuullisesti. Osaan jo muodostaa itse lauseita ja muistan lapsien nimet, joten kommunikointi on helpompaa. Tänään tosin jouduin taas kummalliseen tilanteeseen, kun leikin hippaa erään pojan kanssa pihalla. Hän kiipesi liukumäkeen ja odottelin alhaalla. Yhtäkkiä vanhempi tarhatäti tuli hiukan vihaisehkoon äänensävyyn torumaan mua jostain. En vaan yhtään tajunnu, että mitä tein väärin. Toivottavasti kyse ei ollut mistään vakavasta. :D
Tänään on täällä on joku kaupungin tapahtuma, jossa on ohjelmaa ja museot ja muut on auki lähes koko yön. Tosin työ vaatii kyllä veronsa, enkä tiedä jaksanko mihinkään lähteä. Työ on muutenkin rankkaa ja kun sen lisäksi joudun keskittymään 200 prosenttisesti aina kun joku avaa suunsa, niin iltaisin tekis mieli vaan nukkua. Huomenna kuitenkin lähetään Weimariin Zwiebel Festeille (Sipulimarkkinoille..) :D ja myös ostamaan jotain lämpimiä talvivaatteita. Nyt täälläkin on jo niin syksyistä, että aamulla teki mieli kaivaa lapaset esiin.
Tänään oli toinen työpäivä. :) Siellä on oikeen mukavaa, lapset on tosi suloisia ja hoitotädit opettaa mulle talon tapoja mielellään. Ruokakin maistuu (yllätys...). Hommaa kuitenkin helpottaisi yhteinen kieli. No toisaalta tänään ymmärsin heidän jutuistaan jo huomattavasti enemmän kun eilen, mutta vastaukseksi hoin vaan ja ja, toll, echt. Ehkä huomenna opin vastaamaankin jotain järkevää. Kuuneltiin tänään Puuha Peteä ja lapset tanssi ja lauloi ihan fiiliksissä. Mun ryhmän hoitotädit ihmetteli, että enkö tiedä Bob der Baumeisteria, kun en laulanut mukana. No kieltämättä ihan ei vielä oo hallussa toi tunnari saksaks vaikka kaikkee ihmeellistä täällä on oppinuki.
päiväkodin etupiha
Tiimiimme liittyi eilen uusi tyttö Liettuasta, joten meitä on tällä hetkellä yhteensä kuusi. Tässä isommassa asunnossa neljä ja pienemmässä kaksi. Mulla oli tänään ekat saksan tunnit yhdessä Liettualaistytön kanssa. Meille on yksityisopettaja, jonka tunnit on ihan tässä naapurissa. Opettaja vaikutti tosi mukavalta, mutta keskusteltin pääasiassa Saksan historiasta englanniksi. Onhan sitäkin toki hyvä osata, mutta oltiin molemmat enemmän kiinnostuneita oppimaan jotain uutta saksan kielestä. Noh ehkä perjantaina sitten! :)
Huomenna mennään hoitamaan jotain virallisia asioita pankkiin ja ulkomaalaisvirastoihin, ja yritän vihdoin saada saksalaisen sim-kortin hankittua. Kaupunki on ainakin tullut melko tutuksi, kun oon lähtenyt ilman karttaa ja puhelinta harhailemaan ja eksynyt lähes joka kerta, muun muassa tänään matkalla töihin :D
Puuha-Peten sijaan täällä on huudatettu Tim Bendzkoa, koska se vaan on niin hyvä. Kuunnelkaa vaikka tämä. (oon yhä katkera etten oo tekniikan ihmelapsi enkä siksi saa tuota mitenkään hienosti upotettua..)
Tänään "juhlittiin" saksan kansallisuuspäivää, joka ei oo mitenkään verrattavissa Suomen itsenäisyyspäivään. Täällä ei pidetä mitään juhlallisuuksia. Kaikilla on vapaata töistä, mutta that's all.
Me päätettiin aamulla lähtee pyöräilee läheiselle järvelle hyvän sään kunniaks, kun kaikilla oli kerrankin samaan aikaan vapaapäivä. Pakattiin piknik eväät reppuihin ja viltti mukaan. Tytöt varotteli, että pyörät on jostain toisen maailman sodan ajoilta, ja joo voin sanoa että tais tosiaan olla. Meitä oli yhteensä viis mutta ehjiä pyöriä vaan neljä, joten matkanteko mukulakivikaduilla pyöräntarakalla oli hiukkasen hankalaa. Onneksi matkaseura täällä on ihan hulvattoman hauskaa. Kaikilla on niin hölmöt jutut ja paljon energiaa, että yleensä nauretaan vatsalihakset kipeiksi jo muutamassa minuutissa. Myös paikallinen pieni eläinpuisto vuohineen oli tosi suloinen ja rantakahvilassa syöty orangekuchen taivaallista.
Nyt osa tytöistä lähti leipomaan herkullisen näköisiä pinaattimuffinsseja, mutta oon syöny tänään ihan liikaa ja muutenkin täysin valmis nukkumaan. Taidan yhä elää Suomen ajassa niinkun tietokoneenikin! :D
Selvisin hengissä yli 12 tunnin matkustamisesta, enkä edes eksynyt. Tosin heidän junasysteeminsä toimivuus on vähän kyseenalaista. Lähes kaikki junat olivat myöhässä, paitsi juuri johon mun olis pitäny ehtiä, ja lupauksista huolimatta se ei kuitenkaan odottanu mua. No siitäkin selvisin reilun tunnin odottelulla ja hyppäsin seuraavaan junaan. Harmi vaan että mua vastaanottamassa ollut tutorini oli joutunu odottelemaan tunnin turhaan. No loppu hyvin kaikki hyvin. Mun asuntokaverit oli tehnyt nälkäkuoleman partaalla olleelle Emille pitsaa ja pipareita! Nam :)
Mun huone on ISO, vähän liiankin. mun matkalaukku näytti vielä perjantai iltana tältä, mutta en kyllä tajua, mihin ne kaikki on hävinny täällä huoneessa. :o
Mutta nyt lähen uudelleen kaupunki kiertuueelle, sillä ulkona paistaa aurinko ja mittari näyttää +20. Eksyn satavarmasti, eikä mulla oo ees kunnolla toimivaa puhelinta tai mitään numeroita, mutta no matter! :)
