VAKAVA paikka

Eikä!

Olin oottanut semi innoissani tätä päivää. Sen lisäksi, että tänään on yhden parhaan kaverini synttärit (Onnea Eve vielä kolmannen kerran!), ilmestyi tänään myös kauan odotettu pääsykoemateriaali. Intoa riitti siihen asti kun avasin tiedoston ja huomasin, että edessä on 196 sivua, seitsemän toinen toistaan omituisemmalla otsikolla varustettua romaaniartikkelia.

kuvat on pitkästyttävältä junamatkalta Hampurista kotiin...

Tämän jälkeen vilkaisin pihalle auringonpaisteeseen, katselin kun kesän eka kärpänen lensi kädelle, söin kananugetit loppuun, jälkkäriksi pari riviä suklaata ja sitten päätin aloittaa artikkelien silmäilyn. Ekat viisi minuuttia hoin itsekseen, että kyllä tää on tosi kiinnostavaa. Seuraavat viisi minuuttia taistelin väkisin kiinni painuvia silmäluomia vastaan, ja päästyäni sivulle 21 olin täysin valmis heittämään koneen ulos ikkunasta. Okei, ehkä pidän pienen tauon! :D

"Fylogeneettisestä näkökulmasta katsottuna esimerkiksi
taito diskriminoida ja kategorisoida visuaalisia ja auditiivisia ärsykkeitä
näyttäisi juontavan juurensa nisäkkäiden valmiudesta reagoida
tutusta poikkeavaan tapahtumaan."

Tossa kymmenessä minuutissa tuli pikaisten laskujen mukaan yli 20 sivistävää sanaa joiden merkityksistä mulla ei oo harmainta aavistusta! Ja toi lause oli viiminen niitti sille nyt-mulle-riitti -fiilikselle ja päätin lähteä tänään käymään kuntosalilla ennen kun räjäytän pääni tolla tekstillä!

...ajalta kun olisin kaivannut jotain tekemistä!

Sanokaa, että joku muukin lukee tota. Vertaistuki olis tällä hetkellä ihan jees!

♥ Emi

P.S. Valituksesta huolimatta en tosiaan aio luovuttaa, miettiessäni toista välivuotta ilman opiskelupaikkaa, voisin vaikka teipata ton tekstin otsaani. Toivottakaa siis onnea, lomailu on tältä osin ohi!

Unohdin eilen sukset kotiin!

Eilinen Erfurtin reissu vaihtuikin yllättäen vaellukseen tässä lähivuoristossa. Koska Nordhausenissa oli aamulla jo t-paita keli, ei tietenkään tultu ajatelleeksi että reilu puolen tunnin ajomatkan päässä kotoa olis polveen ylettyvät lumikinokset. Mun ja Katerinan ilmeet oli varmasti näkemisen arvoiset, kun herättiin perillä päiväunilta ja tajuttiin että joka puolella on lunta! No jopa koko vaelluksen järjestäjä joutui viiden minuutin jälkeen toteamaan, että lenkkarit oli huono kenkävalinta. Kaikki nimittäin oli lähteneet matkaan vähän turhin vähillä vaatteilla ja osa jopa sandaaleilla. 100 metrin kävelyn jälkeen ei kenenkään sukat olleet enää kuivat, mutta sen ei annettu menoa haitata. Aurinko paistoi, purot solisi ja leskenlehdet kukki.

me vaeltelijat!

nää ei oo vieläkään kuivat

Mukana meitä oli vajaa 30 henkeä. Oli lapsiperheitä, teinityttöjä, vapaaehtoistyöntekijöitä ja yksi koirakin. Mulla tuli partioikävä kun kaikki ihmiset oli niin avoimia ja ystävällisiä. Kukaan ei valittanut märistä sukista tai pitkästättyvästä lumihangessa tarpomisesta. Yksi täti oli jopa leiponut koko porukalle kakkua! Tällaisia lauantaipäiviä voisi olla useamminkin.

Nyt urakoin pari työhommaa valmiiksi ja lähden Silvijan kanssa syömään tiramisujätskiä auringonpaisteeseen. Jottei se kuuloistais liian hyvältä niin muistutan itseäni, että tiistaina alkaa luku-urakka. Loppukevään istunkin sitten pääsykoekirjan kanssa, sillä yks välivuosi oli ihan riittävästi.

♥ Emi

P.S. Miksei kukaan kertonut, että tänään käännetään kelloja. Ihmettelin, että miks mun seinäkello on pysähtynyt tunniksi ja tajusin asian vasta luettuani ekan facebook- päivityksen asiaan liittyen. Jotain hyötyä siitäkin!

Pieniä arkisia kuulumisia

On taas jo torstai ja kohta viikonloppu, jee! Selailin viikon kuva-arkistoja, harmi ettei kauniit kevät päivät oo tallentunut kuviksi. Olisi sittenkin pitänyt ottaa se pikkukamerakin tänne mukaan.

 Maanantaina espanjan tunnin jälkeen Susanne kävi iltateellä, juotiin mun marraskuussa saama Geburtstag-tee ja tottakai olin leiponut myös kakkua. Ennen kun ehdin ottaa kuvan aikaansaannoksesta, oli se jo aika lailla syöty.

Tiistaina pakersin ylläolevia maitopurkkirairuoho pääsiäisaskarteluita (hmm.. mitenköhän toikin kuuluis oikeesti kirjottaa) päiväkotiin. Nyt ne on lasten kanssa hienosti maalattu ja Glitter-tusseilla koristeltu, aikamoisia mestariluomuksia. Huomenna olis tarkotus istuttaa rairuohon siemenet. Mietin jo lämmöllä kauhulla sitä sotkua...

Eilen meillä oli Lauran kanssa tylsää ja väkerreltiin jotain hölmöjä askarteluideoita päiväkotiin. Mun omista ei (onneks) oo kuvia, mutta Lauran omat oliki vähä hienompia. Toi vihree on muuten jänis eikä koira, niinkuin sen poikaystävä luuli. :D

Tänään olen ehtinyt jo tekemään erikoista. Nimittäin riitelemään! Riitelen yleensä aina ja kaikesta, mutta täällä olessani en oo kinastellu kenenkään kanssa kertaakaan, jos ei skypekinasteluita Matiaksen kanssa lasketa. Tänään loukkaannuin kuitenkin sydänjuuriani myöten Saksan tunnin jälkeen. Olin räjähtämispisteessä ja samalla meinasin purskahtaa itkuun. Sain yhtäkkiä kuulla omituisia syytöksiä, niin naurettavista asioista, joihin en oikeestaa ollut syypää mitenkään. Yritin keskustella normaalisti kahden marttyyrin kanssa, mutta sitten kun meni hermo niin se meni. Teki mieli laukoa suusta ulos kaikki minkä takia oon täällä joskus ollu vihainen, mutta onneksi onnistuin edes vähän hillitsemään itseäni. Se oli varmasti hassuin yksittäinen minuutti minkä oon tähän mennessä täällä viettäny. Nauroin jopa yksin itelleni myöhemmin. Toiseksi tein havainnon ettei saksaksi voi riidellä. Se vaan kuulostaa ihan luonnottomalta. Siinä olis yksi syy miks voisin jäädä tänne, tosin epäilen että senkin oppisi ajan kanssa...

No se sota loppui kuitenkin lyhyeen ja asiat saatiin sovittua. Oon ehtinyt jo syödäkin ja nyt taidan lähteä taas moikkaamaan kuntopyörääni!

Tuhansien peltojen maa!

Koska tuun myöskin täällä mun virtuaalipäiväkirjassa aina pari päivää myöhässä niin tänään on pakko julkaista kuvia sunnuntain raunioreissusta!

Aamu valkeni aurinkoisesti, ja tarkoitus oli lähteä tähän lähistölle Kyffhäuserin muistomerkille ja linnanraunioille kävelylle. Kuskin saapuessa puolenpäivään aikaan paikalle, oli taivas jo pilvessä. Tunti myöhemmin satoi vettä vaakasuorassa. Me ei olla sokerista tehtyjä ja pahimman sadekuuron ajan satuttiin onneksi olemaan kahvilla. Tai pikemminkin syömässä. Ruokavaihtoehtoina olis taas ollut kaikenlaista makkaraa, perunasalaattia, perunalettuja omenahillolla ynnä muuta tyypillistä Thüringeniläistä. Kuitenkin, sen sijaan että olisin uskaltautunut maistamaan jotain paikallista erikoisuutta, söin ranskalaisia majoneesilla, no eipähän ne ainakaan tuottaneet pettymystä. :D

toi oli niin söpö ku se tuli nuuskutteleen!

Urheilusuoritukseksi voisi melkein laskea ne miljoonat rappuset jotka kiivettiin muistomerkin näköalatasanteelle. Halusin kuitenkin nähdä kolmenkymmenen kilometrin päähän Nordhauseniin joten päättäväisesti kipusin raput ylös, korkeanpaikan kammosta huolimatta. Näkymä oli hieno, mutta kovan tuulen takia en saanut kotikaupunkia kuvattua, sillä roikuttiin kaksin käsin turvakaiteessa, ettei oltais lähetty tuulen mukana lentoon. Suomi kun on tuhansien järvien maa. Nii Saksa on sitten tuhansien peltojen (ja satojen tuulimyllyjen) maa. Niitä on ihan joka puolella, muttei metsää juuri missään.

Tänään mulla on taas laiskottelupäivä. Semmonen on suotava itselleen vähintään kerran viikossa. Tiedossa on kananuudeliwokin kokkailua, ja ensi viikon Varsovan matkan suunnittelua. Siinä sivussa tosin vähän pyykin pesua, ja päiväkotistressiä, mutta nekään ei nyt ehdi masentaa.

Kuulin eilen, että mun pääsykoelomaan Suomessa on 44 päivää. Tuntuu samalta 

kun viisvuotiaana joulupukin odotus, harmi ettei mulla oo täällä suklaakalenteria! :)

♥ Emi

Ich fühl' mich so Hamburg!

Oi jee mikä ihana lauantai päivä vierähti pohjois- Saksassa. Yksi päivä hyvässä seurassa vierähtää aina vähän liiankin nopeesti, mutta paljon ehdittiin näkemään. Kahviteltiin aamusta ensin ainakin pari tuntia, sitten kierreltiin kaupunkia ja lähettiin pienelle laivamatkalle, onnistuttiin jopa hiukan eksymään, mutta lopulta löydettiin takaisin keskustaan ja oltiin Pizzanälkäisiä. Mun tulee yhä nälkä kun katon tuota valokuvaa. Tiivistettynä mun Hampurin reissu olikin siinä. Mutta kuinka ihanaa onkaan viettää päivää noin; Hyvässä säässä, hyvällä ruualla, ja ennen kaikkea hyvässä suomalaisessa seurassa. Danke Maija, voisin tulla heti huomenna uusiks!

Huomenna on taas maanantai. Eikä. Miks jätän aina ne läksyt viimetippaan!

Kesän eka t-paita päivä!

Julistan itselleni jo kesän alkaneeksi, vaikka tiistaina vasta arvuuteltiin päiväkodissa että joko voi sanoa että on kevät vai vieläkö on talvea. Nyt on kuitenkin vasta maaliskuun puoliväli. Enkä vois ikinä kuvitella, että tähän aikaan tarkenisin Suomessa shortseissa. Olisin halunnut todisteeksi kuvata varjossa olleen kaupan lämpömittarin joka näytti +19. Mulla oli melkein semmonen kuuluisa Thaimaa- Suomi lämpötilanvaihtelu, kun aamulla pyöräilin töihin pipo päässä ja sormet lapasista huolimatta kohmeessa. Iltapäivällä sitten pyöräilin kauppaan t-paidassa ostamaan jäätelöä (enkä palellut, vaikka sitä itsekin etukäteen epäilin).

Ensi kokeilun perusteella aamukuudelta alotetuissa työpäivissä on oma viehätyksensä. Päiväkodissa on rauhallista, ja parin isomman lapsen kanssa saa legopalikoista aikaiseksi jopa järkevän leikin, eikä vaa semmosta katotääheppaasyöheinää, mihin oon viime päivät mun pikku Igel-ryhmän kanssa tottunu. Luultavasti siitä syystä aamu meni nopeasti ja iltapäivällä olin jo aikasemmin kotona. Omaksi ihmetykseksi olin iltapäivän täynnä energiaa ja sain kaikkea aikaiseksi, enkä ollut perus väsymyskuoleman kourissa kuten lähes aina normaalisti.

Harmistus vaan, etten jaksannut raahata kameraa mukana kuntosalille. Ekasta kesäisen lämpösestä päivästä olis saanut hyviä kuvia. Muun muassa siitä extrapitkästä jonosta kaupungin parhaaseen jäätelökahvilaan! Sen sijaan mun kuvauskohde oli jo perinteinen näkymä ikkunasta. pahoittelen (mutta tarkasti katottuna siinä näkee jo, että nurmikko vihertää.)

Huomenna oi huomenna pääsen vihdoin liikkeelle. Mutta sitä ennen meinasin vielä kylvää 

rairuohomallin pääsiäisaskartelua varten. Onkohan sille jotain saksankielistä nimeä olemassa, Osterngrass on tosi laimee!

Suklainen päivä

Karuun otsikkoon viitaten tulin ajatelleeksi, että tänään on tosiaan ollut suklainen päivä monessakin mielessä. Päiväkodissa oli suklaakiisseliä jälkkäriksi, töistä kotiin tullessa mutustelin ikuista lempparia daimsuklaata ja kaupasta löysin pienen etsinnän jälkeen suklaarusinoita (joita en oo kyllä vielä ehtiny syödä). Illalla katerina tuli tänne banaanien ja pähkinäsuklaan kanssa ja halusi leipoa muffinseja.

Sen lisäksi, että päivä on ollut kirjaimellisesti suklaata täynnä, on se ollut taas kaikkien synkkien kausien jälkeen niin kiva, että muistin miten hauskaa mulla oli täällä aluksi joka päivä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpötila lähenteli 20 astetta. Aamulla töihin mennessäni pari pikku igeliä teki halihyökkäyksen. Kuulin olevani paras englannin ope, ja mun pää-olkapää-peppu -laulu oli super! Yksi päikkärin tädeistä toi mulle pääsiäiskukan, kun olin kyselly että mistä niitä vois ostaa. Sen lisäksi selvisin hengissä maailman tylsimmästä saksan tunnista, tein hyvää ruokaa ja ennen kaikkea Katerina on vihdoin Nordhausenissa. Ei oltu nähty kolmeen kuukauteen (!!) ja muffinsseja leipoessa muistin miten huipputyyppi se on. On sanoin kuvailemattoman helpottunu olo, että täällä on taas joku jolle voi kertoa kaikki kurjatki jutut, ja joku jonka kanssa voi iloita yhessä kaikista kivoista jutuista, ja suunnitella älyttömyyksiä kevään tyhjille viikonlopuille, (jos sellasia ylipäätään enään on)

Harmi, ettei oo tullu taas tuota kameraa raahattua mukana, joten tää oli nyt ihan tylsä ja kuvaton turinatuokio. Asiaan on kuitenkin tulossa muutos, sillä lauantaina aion suunnata Hampuriin, nauttia auringosta ja suurkaupungin hulinasta. Rahapussini ei varmaan oo yhtä innoissani tästä reissusta, sillä saksan joukkoliikennettä on taas kiittäminen, että puoleen hintaan ostetun lipun hinnaksi jää joka tapauksessa 80€. Onhan se yhen päivän reissusta paljon, mutta oon niin totaalisen kyllästyny tähän kotona nyhväilyyn, että kiva vaan saada jotain tekemistä.

Mun älytön kiltteilyluonne näytti tänään taas kyntensä ja mun kävi sääliksi tutorin yksinäisiä aikaisia aamuvuoroja. Tai sitten vaan innoistuin vääränä hetkenä sekunninsadasosaksi ajatuksesta, että menisin Susannen kanssa huomenna jo kuudeksi töihin ja tässä sitä nyt ollaan.

Voin kuvitella kuinka kiitän vielä itseäni tästä kuningasideasta huomenna aamulla kun kello soittaa 4.40. Joten nyt on tosiaan uniaika!