Kann ich bitte hier für ewig bleiben...

Matka Saksaan oli rankka, vähän henkisesti ja paljon fyysisesti. Kolme kuukautta on tosi lyhyt aika, mutta niin monta kertaa mun ehti olla ikävä takaisin. Ja kun sitten vihdoin pääsin sinne, niin ne kaikki kokonaista yhdeksän päivää oli pikemminkin yhdeksän tuntia, ja taas pian istuin kirotulla Tegelin lentokentällä Berliinissä. Jos joku ei vielä tiedän mun kantaa niin äänestän sen ehdottomasti maailman huonoimmaksi lentokentäksi (vaikka vertailukohtia mulla onkin tosi vähän..).

Ekan viikon työskentelin päiväkodissa. Joku kysyi, että sainko siitä paljonkin rahaa. Heh, sain paljon enemmän kun rahaa niinä neljänä päivänä. Sain ainakin 100 halausta, 80 piirrustusta, 200 hymyä. sain kuulla tuhannesti olevani maailman paras, ja että mua ikävöity, sain taas ainoana levittää maksamakkaraa leivälle ja silitellä päiväunille. Sain luvan tulla isojen poikien jalkapallopeliin ja pienet antoivat mun ajella omilla hiekkalaatikkokaivureillaan. Jokainen muisti meidän yhteiset englannintunnit ja maailmanympärysmatkan. Joku muisti vielä miltä papaya maistuu ja, että kissa on englanniksi cat. Olin taas kotona, niin kotona, etten tiedä paikkaa missä viihtyisin paremmin.

Saksan kotonakin kaikki oli ennallaan, jopa pääsiäiseksi ostettu basilika oli vielä hengissä. Iltaisin istuttiin keittiössä ja juotiin teetä. Juteltiin niin kauan kun pysyttiin hereillä, ja yritettiin vielä hetki sen jälkeenkin. Nukuttiin samassa sängyssä vierekkäin ja päällekkäin, kunhan vaan kaikki yhdessä. Viimeisenä iltana Laura kaivoi taas pitkän suostuttelun jälkeen kitaran esiin ja soitti Fields of goldia. Kynttilän valossa, peittoihin kääriytyneenä jokainen pyyhki silmäkulmiaan. Se oli taas niitä pieniä onnen hetkiä, jotka muistan kun maailma tuntuu potkivan päähän.

Hassua kyllä Nordhausenista lähtö ei ollut läheskään niin traagista, kun kuvittelin etukäteen. Lapset olivat kai kasvaneet viime jäähyväisistä juuri sen verran, että ne surulliset kyyneleet 4-vuotiaiden kasvoilla sai kyllä kaikki isommatkin herkistymään, mutta lähellähän se Nordhausen on, eikä sieltä mihinkään katoa!

Viikonloppuna lähdin spontaanisti mukaan Dresdeniin. Melottiin pitkin Elbeä, grillailtiin, kierreltiin yöelämää ja parannettiin Susannen kanssa maailmaa aamuyön tunneille asti. Sieltä takaisin tultua matkasin ensin Simonen luo Kasseliin ja sitten Emalle Berliiniin. Shoppailtiin, syötiin jäätelöä, katottiin elokuvia, naurettiin, laulettiin ja halattiin. Käveltiin pihalla ja yritin nauttia joka sekunnista. Ilma oli vielä kesäisen lämmin ja suurkaupungeissa oli hulinaa joka puolella. Se oli rentouttavaa ja tuntui, että koko kesän työstressi, koulustressi, ihmissuhdestressi ja kaikki muukin mahdollinen stressi oli poissa.

Loman tarkoitus olikin rentoutua, sillä koulukirjojen kanssa paluu arkeen alkaa än, yy, tee NYT!

♥ Die kleine Emi

P.S. Samalla alkaa kyllä seuraavan lomamatkan suunnittelu. Tässä hommassa on se huono puoli, että maailmankiertely jää melko vähäiselle, kun reitti on aina sama. Noh, eipähän ainakaan enää eksy!

P.P.S Tätä biisiä voi fiilistellä taustalla, vaikkei tän tekstin nyt nii melankoliselta tartteis kuulostaa!

Nach einer Monat...

...lebe ich noch, zum Glück! Kuukauden jälkeen olen yhä elossa ...onneksi. Suomi ei enää ookaan niin kauhea paikka kun kuukausi sitten, jolloin astuin ekaa kertaa matkalaukkuineni ovesta takasi kotiin! Mutta pahemman kulttuurishokin koin ehdottomasti takaisin tullessa, kun Saksaan ekaa kertaa mennessä.

Meinasin kirjottaa jonkun kattavan ja hienon yhteenvedon koko Saksan ajasta, mutta tajusin etten voi semmosta tehä. Ei siinä oo mitään yhteenvedettevää, sillä jokainen päivä oli omalla tavallaan erilainen ja jokainen pienikin hetki merkityksellinen. Selailin lähes koko blogin läpi aiemmin illalla ja jokainen kirjotus herätti niin paljon muistoja, niitä hetkiä kun tajusin olevani onnellisempi kuin ikinä aiemmin. Ne on yksittäisiä ja sinällään pieniä, mutta se oli ehkä sittenkin se Saksan reissun mukana tuoma tärkein oppi.

Tällä hetkellä taustalla soi Tim Benzko, erehdyin selailemaan jäähyväiskuvia vikoilta illoilta ja sen seurauksena silmäkulmista valuu nyt taas valtameri. Seuraavaan Saksan matkaan on kuitenkin vain pari kuukautta aikaa ja oon siitä niin innoissani, että jopa saamatta jäänyt koulupaikka ei tunnu edes kovin pahalta. 

Auf Emi !

kameran viimeinen kuva 36 viikon jälkeen

Vielen Dank und alles Gute!

P.S. Musta on ollut kiva vastailla kaikkiin vapaaehtoistyöhön liittyviin kysymyksiin, joita ootte laitellu. Mulle voi yhäkin lähetellä niitä vaikka tonne kommenttilootaan niin vastailen sitten vaikka sähköpostiin tai mihin vaan. :) Ja te ketkä yhä eksytte tänne ravintola ja hotellisuositusten perässä, yritän saada jonku suosituksen aikaseksi tässä lähitulevaisuudessa.

Tschüss Deutschland!

Vaatteet on pakattu vacuumbeuteleihin (tyhjiöpusseihin?) ja muu sälä odottaa siisteissä kasoissa ikkunalaudalla. Matkalaukku näyttää minimaaliselta ton tavararöykkiön vieressä, mutta en luovuta. Oon hyvä pakkaaja!

Kaikki virallisuudet on hoidettu ja läksiäiset juhlittu. Susannen kortti on odottanut viikon puhtaaksi kirjoitusta, mutta se tuntuu yhäkin ylitse pääsettömältä urakalta. Lupasin leikata vielä Rosan ja Olenan hiukset tänään. Sen lisäksi muutama minimaalinen askarteluprojekti ja huoneen imurointi odottaa tekijää. Täällä on autiota, Oon tyhjentäny seinät kuvista ja korteista. Tunnelma on vähän niinkun ekana lokakuun aamuna aikoinaan. Ulkona sataa vettä kaatamalla, ja sisällä tekis mieli laittaa lämmitys päälle. Sopii hyvin tunnelmaan...

Huomenaamulla vielä viiminen visiitti päiväkotiin, ja sitten hyppään tavaroineni ensin junaan Eman luo Berliiniin, josta iltamyöhällä starttaan kohti koti Suomea. Niistä 244 päivästä Saksassa on yksi puolikas jäljellä. Joku sanoi mulle eilen, että jokainen päivä on uusi seikkailu. Niin se kai pitää ajatellakin.

ich werde euch vermissen <3

 Voin melkein toivottaa, että huomiseen Suomi. On kiva tulla kotiin!

♥ Emi

Se oli surullinen päivä

Miltä tuntuu, kun ei tunnu miltään? Varmaan juuri siltä miltä musta tällä hetkellä tuntuu. Kolmen tunnin yöunien ja kuuden tunnin itkumaratonin jälkeen, tunnen olevani lopussa. En tiedä mistä aijon kerätä voimanrippeet, ja pakata matkalaukun ainakin kokeilumielessä. Onneksi toin töistä jo etukäteen yhden pahvilaatikon, sen varalta, että joudun lähettämään jotain postitse.

Kuin ihmeen kaupalla selvisin viimeisestä työpäivästä hengissä. Olin jo etukäteen kaavaillut siitä tulevan surullinen mutta en muista pitkään aikaan itkeneeni niin kovasti, että tunnen pyörtyväni. Selitä siinä samassa sitten pienille kolme vuotiaille, jotka huolissaan tulee halaamaan ja lohduttelemaan, että oon vaan surullinen, mutta mulla ei oo mitään hätää. Niin paljon kauniita sanoja, kortteja ja kirjoituksia en oo tainnut koskaan saada. En tiedä pystynkö ikinä lukemaan lahjaksi saatua tarhatätien lemppariresepteistä ja valokuvista koottua muistokirjaa purskahtamatta itkuun. En ainakaan täällä!

Pyöräilin pitkin kaupunkia tänään, ostin junalipun ja kävin hakemassa parit todistukset toimistolta. Mietin kaikkea, koko vuotta täällä ja sitä miten hyvä se on ollut. Usein vähän liian hyvä ollakseen totta. Kun päiväkodin ovensuusta vilkutin kotiinlähtiessäni lapsille, huusi yksi pojista mun perääni: "Emilia älä unohda meitä koskaan!" ...En koskaan, se on ihan varma! :)

Lähettäkää voimahali, tällä hetkellä se tulisi tarpeeseen!

...Ich will dich wiedersehen, wiedersehen.
Auf Wiedersehen! Es war, es war so schön!

hengähdystauko!

Pitää joskus alottaa kehumalla itseään, nimittäin tänään oon ollut aikaansaava. Vaikkakin katselen kauhulla tekemättömien hommien listaa, alkaa ehkä sittenkin näyttää siltä että läksiäisurakka kaikkineen on voitettavissa. Valoa tunnelin päässä siis vihdoin kahden synkän päivän jälkeen.

Tilanne tällä hetkellä:

Youthpass kirjoitettu

Youthpass käännetty suomeksi

todistus päiväkodin pomolta tulostettu

espanjan kurssi ja kuntosali irtisanottu

läksiäiskakkupohja leivottu

päiväkodin lahjat paketoitu

Susannen lahja paketoitu

materiaalit kaikkeen askarteluun hankittu

huone siivottu ja kaikki turha paperisälä roskakorissa

projektin palaute kirjoitettu

lentolippu tulostettu

junalippu ostettu

koepakkaus tehty

läksiäisvalokuvat tytöille teetetty

kortti päiväkotiin askarreltu

internetyhteys siirretty Olenalle

englannin materiaalikansio tulostettu

kirjaston kirjat palautettu

kielikurssin todistus haettu

pankkitili irtisanottu

poisilmoittautuminen asukasvirastoon tehty

läksiäiskakku viimeistelty

perjantain aarteenetsintä valmisteltu

Tekemättömien hommien lista kutistuu huomenna nopeesti, ja eiliseen youthpass maratoniin verrattuna on kaikki jäljelläoleva mahdollista saada aikaiseksi. Oikeestaan välillä on kiva asettaa itsensä äärirajoille, ainakin niinä hetkinä kun on motivoitunut tekemään rästihommiaan. Nyt suurin stressi on se, ettei tavarat mahdu laukkuun, joten tämän illan hommat on vielä kirjoittaa projektipalaute ja koepakata laukku. Uni ei meinaa muutenkaan tulla iltaisin, niin eipähän kyllästy kun on jotain puuhaa nukkumattia odotellessa.

Tänään on jo keskiviikko ja tää kaikki tuntuu absurdilta. Se, että ylipäätään oon ollu näin pitkään Saksassa itsekseni ja se, että tää aika on 4 päivän päästä ohi!

Eine Reise um die Welt

Sain vihdoin taltioitua kameralle mun viikon stressin ja menetyt yöunet, eli käytännössä mun maailman ympärysmatka lasten kanssa. Se typistyi vähän lyhyeksi, sillä kaikkea suunniteltua ei aina ehdittykään tehdä yhdessä päivässä, mutta parempi liikaa ideoita kun liian vähän. Lapsilla oli hauskaa ja päällimmäisenä muistona jäi egyptiläinen sadetanssi itseaskarrelluilla sateentekijöillä, sekä kiinan matka, jossa syötiin Schnitzeliä ja perunoita puikoilla. Lentokoneessa oli kuulemma myös kivaa, vaikka osalle se olikin vähän pettymys sillä ne odotti, että päiväkodin pihaan laskeutuu air berlin ja että matkustetaan sillä oikeasti Brasiliaan asti katsomaan sademetsiä.

Tällä hetkellä mun aivot käyvät kaikkien lähtöön liittyvien asioiden takia ylikierroksilla. Kirjotin listan kaikesta mitä pitää tehdä ja siitä tuli niin pitkä että meinasin saada paniikkikohtauksen ja päätin, että vikat päivät en haluu ottaa stressiä mistään ylimääräisestä. Revin lapun, heitin sen roskiin ja päätin että teen asioita sitä mukaan kun löydän motivaatiota. Nyt oon kuitenkin päättäny, että kaikki lahjat päiväkotiin on ostettu ja ne pitäis enää paketoida, eikä sen takia tarvii enää stressata. Yksi helpotus. Tänään kirjotetaan susannen kanssa mulle myös todistus ja hoidetaan jotain paperijuttuja. Sitä ennen aijon vaan istua keittiön ikkunalaudalla ja kuunnella spotifyn parhaiden saksabiisien soittolistaa läpi, jos mikään muu ei kiinnosta.

Kumpa mun matkalaukku olis yhtä kevyt kun meiän maailman ympärysmatkalle pakattu!! 

Enää 5 päivää jäljellä.

Alla minnen vore inget utan dig

Rakastuin euroviisujen voittajabiisiin, ja myös Suomen viisubiisiin vaikka se onkin ruotsiksi. Yllätin itseni, sillä olin varma etten tajua enää sanaakaan ruotsia, mutta ei se niin vaikeeta näköjään ollutkaan. Blogi on näköjään laittanut lisää kielitaidollisia haasteita peliin ja kääntänyt koko tän ohjelmistonsa mulle saksaksi.

Eilen kotiuduin Kasselista ja tänään nukuin melkein kahteentoista. Yritin olla tänään aikaansaava, mutta tähän mennessä oon onnistunu hävettävän huonosti. Vielä pitäisi täyttää joku inhottava loppuraportti tästä saksavuodesta, suunnitella huomiseksi aarteenetsintä leikki eskareiden englannintunniksi ja koepakata matkalaukku.

Sain Simonelta läksiäislahjaksi Tim Benzkon cdn ja muumikirjan saksaksi. Ompahan tekemistä viimeistään viikonpäähän junamatkalle ja odotteluajalle lentokentälle. Viikonloppu meni mukavasti ja jäähyväisetkään ei olleet nii kauheet kun etukäteen kuvittelin. Kyllä olis paljon jääny kokematta jossei Simonea olis ollu raahamassa mua kaikenlaisiin paikkoihin joihin mulla ennakkoluuloja, turhaan...

Nyt kiskon itseni ylös tästä tietokoneen näytön edestä ja meen tekemään lettutaikinaa. Illalla on luvassa Emin ja Rosan pancakes partyt viikonlopun kuulumisten ja teekupposten ääressä.

Oonko nimittäin muistanu tarpeeksi usein mainita, että jäljellä on 6 päivää!

♥ Emi

//Som en sjö utan vatten, som en lykta utan ljus, 

Ett liv utan färger, det är inte du//